Sin categorizar

Taittovirheen laserhoidot ennen ja nyt

Sintomas Del Ojo Seco

Silmien taittovirheen laserhoitoja on tehty maailmalla vuosikymmeniä. Itse aloitin hoidot parikymmentä vuotta sitten ja olen tehnyt erilaisia laserhoitoja noin 20 000 kappaletta. Vaikka laserien tekniikka on alkuvaiheesta kehittynyt huimasti, ensimmäiset hoitamani potilaat näkevät edelleen loistavasti ja ovat tyytyväisiä. Itse perusperiaate, sarveiskalvon muovaaminen oikeanmalliseksi laserimpulsseilla on pysynyt samana.

Ensimmäinen hoitotapa oli pintalaser eli PRK. Siitä luovuttiin paljolti kivuliaan toipumisen ja arpisamentumariskin takia. Seuraavassa vaiheessa, eli LASIK-leikkauksessa, silmän pintaan tehtiin ohut läppä, jonka alle taittovirheen korjaava laserointi suoritettiin. Etuna oli nopea parantuminen. Myöhemmin havaittiin joillakin potilailla sarveiskalvon muodon muutoksen ongelmia, mutta uusilla esitutkimuslaitteilla voidaan riskitekijät tunnistaa huomattavasti paremmin ja näin ollen saadaa tämä riski nykyään minimoitua. Läppää tehdään nykyään myös laserilla, josta käytetään nimeä FEMTOLASIK. Osa lasereista on hyviä, osa huonompia kuin mekaaniset läpäntekolaitteet, joten välttämättä menetelmillä ei toisiinsa verrattuna ole isoa eroa. Toimenpide tuntuu samanlaiselta, ja toipuminen on melko tavalla samanlaista kummassakin menetelmässä. Näkö on seuraavana päivänä hyvä, silmien kuivuutta esiintyy muutamien kuukausien ajan vaatien keinokyynelien käyttämistä.

Uusin menetelmä on SMILE-leikkaus. Tämä Zeissin kehittämä uusi laserhoito perustuu läpättömään leikkaukseen, laser suorittaa korjauksen sarveiskalvon sisään eikä läppää siis tarvita. Etuna on suurempi mekaaninen lujuus ja ektasiariskin poistuminen, pysyvämpi tulos ja kuivuusongelman välttämäinen. Itse leikkaus on potilaalle helppo kokemus. Itse olen leikannut tuolloin 18-vuotiaan oman tyttäreni SMILE-menetelmällä ja hän näkee vuosien kuluttua leikkauksesta edelleen virheettömästi ja täydellisesti ja on erittäin tyytyväinen hoitoonsa.

Silmien laserhoitojen tulokset ovat parempia kuin ikinä, riskejä ja ongelmia esiintyy vähemmän kuin ikinä, joten voidaankin sanoa että hoitomuoto on kehittynyt sille tasolle että siinä voi käydä kuka tahansa jolle esitutkimuksessa ei ole löytynyt estettä. Suosittelen varamaan ajan silmälääkärille, joka pystyy tekemään minkä tahansa näistä mainituista hoidoista ja omaa pitkän ja laajan kokemuksen joka menetelmästä, jolloin potilas on aidossa valintatilanteessa eikä pakotettu valitsemaan sitä mitä on. Itse en näkisi hintaa kovin olennaiseksi tekijäksi, kysymyshän on loppuelämän näkemisestä eikä näköaistia tärkeämpää aistia taida olla olemassa.

at stake.