Glaukooma eli silmänpainetauti aiheuttaa näköhermon vaurion, josta seuraa etenevä näkökenttäpuutos ja hoitamattomana lopulta silmän sokeutuminen. Glaukoomaa riski kasvaa iän myötä, yli 50-vuotiailla sen esiintyvyys on 2% ja yli 70-vuotiailla 5%. Puolet glaukoomaa sairastavista ei tiedä sitä, avokulmaglaukooma on silmänpohjarappeuman jälkeen toiseksi yleisin näkövammaisuuden aiheuttaja.
Puolella glaukoomapotilaista silmänpaine on niin sanotulla normaalialueella, (10-21mmHg), joten silmänpaineen normaali mittaustulos ei kerro onko potilaalla glaukoomaa vai ei. Normaalit mittaustulokset antavat väärän turvallisen mielikuvan potilaan tilanteesta. Tarvitaan perusteellisempia tutkimuksia, silmänpohjan valokerroskuvauksia, hermosäiekerroksen mittauksia ja näkökenttätutkimuksia, jotta voidaan arvioida onko potilaalla sairautta vai ei. Glaukooman riskitekijöitä on:
- korkea silmänpaine
- ikä
- mykiön pinna hilseily eli exfoliaatio
- näköhermonpään verenvuoto
- Diabetes
- Likinäkö
- Sukurasitus
- Rotu
Silmälääkärikäynnin yhteydessä haastatellaan riskitekijät, mitataan silmänpaine, tutkitaan silmän rakenne kammiokulmat mukaan lukien, valokuvataan silmänpohjat ja suoritetaan valokerroskuvaus näköhermonpäästä ja hermosäiekerroksesta. Näillä tiedoilla pystytään jo melko varmasti arvioimaan, tarvitseeko potilas jatkotutkimuksia tai seurantaa mahdollisten muutosten vuoksi. Ilman näitä toimenpiteitä lääkäri ei voi arvioida glaukooman riskiä tai olemassaoloa. Muistutan toistamiseen, että normaalin silmänpaineen mittaus ei kerros glaukooman olemassaolosta tai olemattomuudesta yhtään mitään eikä sen varaan pidä tuudittautua.
Glaukooman hoito perustuu silmänpaineen alentamiseen lääkkeillä, laserilla tai leikkauksella. Valtaosa varhain todetuista glaukoomapotilasta joille ehditään aloittaa lääkitys ennen isoja vaurioita selviää elämänsä varsin hyvin ilman merkittäviä ongelmia. Osa taudin muodoista voi tosin tehdä vakavia tuhoja jo parissa kuukaudessa, joten lääkärin ohjeistamia kontrollivälejä ja lääkitystä tulee noudattaa.
Glaukooma on vakava sairaus, jota ei voi diagnostisoida silmänpaineen mittauksella. Varhaisessa vaiheessa aloitettu hoito estää tai hidastaa taudin etenemistä, niin että potilas voi elää normaalia elämää, eikä esimerkiksi ajokorttia menetä. Potilaan tulee käydä asiantuntevassa tutkimuksessa ikänäön tullessa noin 45-vuoden iässä ja sen jälkeen harvakseltaan lääkärin antamien ohjeiden mukaisesti
