Ikänäköleikkaus
Ikänäkö tulee meille kaikille, halusimme tai emme, perustaittovirheestä huolimatta. Mykiö kasvaa ja jäykistyy ihmisen elämän aikana, kunnes saavutetaan piste jossa aktiivisella mukauttamisella saatu taittovoimakkuuden muutos ei riitä lähityöskentelyyn. Yleensä tämä tapahtuu 40. ikävuoden jälkeen, keskimäärin 45-vuotiaana. Jos silmässä on kauas pieni plusvirhe, ikänäkö alkaa aikaisemmin, pienellä miinuksella taas näkee lähemmäs hieman paremmin. Jos ikänäköinen ihminen on likinäköinen, hän näkee lukea ilman laseja, se ei kuitenkaan tarkoita, että silmän lähinäkö olisi hyvä, vaan silmän optinen polttopiste on lähellä. Esimerkiksi ikänäköinen, taittovirheen -3.0D omaava ihminen näkee lukea ilman lasia 33cm päästä loistavasti. Jos kaukonäkö korjataan, hän kuitenkin tarvitsee lähilisän lukeakseen eli yleensä käyttää moniteholaseja. Ikänäköinen kaukovirheinen +3.0D potilas ei ilman lasia näe kauaskaan juuri mitään, ja tarvitsee lähelle kaukovirheen korjauksen lisäksi lähilisän eli yleensä moniteholasit.
Jos ihmisen näkö kauas on aina ollut hyvä, ikänäön tullessa tarvitaan lukulasit. Koska lukulasien laittaminen ja poisottaminen on työlästä, myös nämä potilaat käyttävät yleensä monitehoisia silmälaseja. Monitehoisten silmälasien optiikka on aina kompromissi, ne vääristävät reunoilta, lukukanava on pienehkö, lukiessa pitää katsoa tarkasti kanavan lävitse. Päätä joutuu nyökyttelemään ja epätasaisessa maastossa, portaissa tai tikapuilla liikkuminen voi olla hankalaa. Osa ihmisistä ei kunnolla ikinä totu monitehoisiin silmälaseihin. Silmälasit tulee myös olla päässä, tai ainakin mukana, jos haluaa nähdä lähelle ja kauaskin.
Suuri osa ihmisistä kokee ikänäön tulessa vaivan invalidisoivaksi. Apuun on tullut nopeimmin kasvava taittovirhekirurginen hoito: ikänäköleikkaus. Koska oma mykiö ei taita valoa oikeaan kohtaan, se poistetaan ja tilalle asennetaan monitehoinen tekomykiö. Siinä korjataan kaukovirhe, lähivirhe ja hajataitto ja näin ollen silmään saadaan pysyvä optinen ratkaisu jonka jälkeen silmälaseja ei enää tarvita. Linssin vaihtamisen tarvetta ei ole, vaan toimenpide on pysyvä, loppuelämän ratkaisu. Leikkauksen yhteydessä myös kaihileikkauksen tarve poistuu, koska omaa mykiötä johon kaihi kehittyisi, ei enää ole. Voidaankin sanoa, että leikkauksella hoidetaan kaikki edellä mainitut neljä asiaa.
Ikänäöstä kärsiessä kannattaa varata aika silmäkirurgille jolla on tuhansien leikkausten kokemus ja laaja asiakasreferenssi ja mieluiten oma kokemus ikänäköleikkauksesta. Näillä seikoilla varmistetaan se, että lääkäri tietää eri linssityyppien ominaisuudet ja osaa informoida leikkauksen hyödyt, haitat, riskit ja sivuvaikutukset perusteellisesti. Silmän taittovirhe ei ikinä ole este leikkaukselle, käytti kaukolasia tai oli käyttämättä, kaikki sopivat virheen puolesta ikänäköleikkaukseen. Esitutkimuksen aikana selvitetään ne mahdolliset harvinaiset syyt, joiden vuoksi leikkausta ei kannata tehdä. Ikänäköleikkaus on lievä kompromissi, kuten elämä 50-ikävuoden jälkeen on, yhä pahenevaa kompromissia. Äidin tekemiä 20-vuotiaan virheettömiä silmiä ei leikkauksella saa, mutta lähelle yhtä hyvää päästään.
Riskeinä on harvinainen bakteeritulehdus, jonka yleisyys on noin 1/30 000 leikkausta. Elämän muut riskit ovat paljon suuremmat. Leikkauksenaikaiset ongelmat ovat harvinaisia, paranemiseen mahdollisesti liittyvät ärsytysreaktiot tai turvotustilat ovat oikealla hoidolla helposti hoidettavissa. Silmien kuivuutta esiintyy jokaisella muutaman kuukauden ajan. Hoidossa käytetään kostuttavia tippoja ja joskus muita kuivien silmien hoitoon tarkoitettuja erikoishoitoja. Ensimmäisinä kuukausina esiintyy valokehiä valojen ympärillä pimeässä, ne pikkuhiljaa pienenevät ja valtaosalla poistuvat. Osalle ne jäävät pysyviksi, mutta useimmiten niistä ei juuri haittaa ole. Pimeässä ajaminen voi joillekin olla leikkauksen jälkeen epämukavampaa. Koska linssi jakaa valoa, valontarve lukemisessa kasvaa. Jos on hämärää, pitää laittaa valot tai olla lukematta. Alkuvaiheessa aurinkolasien käyttö kirkkaalla ilmalla ajaessa voi kasvaa.
Leikkaus on samantapainen kuin kaihileikkaus, mutta koska mykiö on yleensä pehmeämpi, on leikkaus nopeampi ja toipumiseltaan helpompi. Leikkaukseen menee aikaa 5-10 minuuttia, lääkehoitoa tarvitaan 3 viikkoa ja ensimmäinen kontrolli on yleensä 1 kk kuluttua leikkauksesta.
Paranemiseen liittyvät oireet pienenevät pikkuhiljaa ensimmäisten kuukausien aikana. Valtaosa potilaista (98%) on erittäin tyytyväisiä ja tulisi leikkaukseen uudestaan ja suosittelee sitä ystävilleen. Prosentti tai kaksi pitää sivuvaikutuksia sen verran epämiellyttävinä, että eivät ole leikkaukseen täysin tyytyväisiä. Silmäkirurgian tyytyväisyysaste on kuitenkin ihan eri luokkaa kuin muilla erikoisaloilla, sadan prosentin tulosta ei ole missään kirurgiassa olemassa.
Ikänäöstä ei ole pakko kärsiä, siihen on hyvä ja turvallinen kirurginen ratkaisu olemassa. Ennen leikkausta tarvitaan asiantuntijan tekemä perusteellinen esitutkimus, jossa on varattu aikaa myös potilaan informoimiseen silmien tutkimisen lisäksi. Huolellinen esitutkimus, hyvä kirurginen tekniikka ja oikeat linssit oikeille potilaille varmistaa tyytyväisen asiakkaan, ja lääkärin.