Silmätutkimukset

Etusivu » Silmätutkimukset

Erikoislääkäriemme käytössä on huippunykyaikaiset tutkimuslaitteet, joilla saamme selville pienimmätkin poikkeavat yksityiskohdat silmissäsi. Tutkimuksiin on helppo tulla, ne ovat potilaalle helppoja ja nopeita, niitä ei tarvitse jännittää. Vankan kokemuksen ja uusimman teknologian avulla pystymme tutkimaan ja hoitamaan silmäsi parhaalla mahdollisella tavalla.

Alan viimeisin ja paras teknologia silmiesi terveyden hyväksi.

Erikoislääkärin tutkimus

Kokeneiden erikoislääkäriemme tutkimuksessa sinulta haastatellaan silmähistoriasi, mahdolliset sairaudet ja lääkitykset. Mikroskooppitutkimuksen yhteydessä mittaamme silmänpaineesi, erikoislinsseillä tutkimme silmänpohjasi mahdollisten näköhermon ja verkkokalvon poikkeamin löytämiseksi. Mikäli epäillään poikkeavuutta silmän anatomiassa tai toiminnassa, käytämme apuna uusimpia tietokoneavusteisia tutkimuslaitteita.

Ikääntymisen seurauksena riskit silmäsairauksiin kasvavat, niinpä säännölliset silmälääkärin tutkimukset ovat tarpeen viimeistään ikänäkövaiheessa, noin 45-vuotiaana. Silmiesi terveys ja esimerkiksi näkökentän normaalius on tärkeää myös ajokorttitodistusta uusiessa, sekä itsesi että muiden turvallisuuden varmistamiseksi.

Esitutkimus leikkausta varten

Silmäkirurgimme tutkii sinut kymmenien tuhansien leikkausten tuomalla kokemuksella. Potilaan kanssa keskustelu on tärkeässä roolissa leikkauksen soveltavuutta arvioitaessa. Eri leikkauksia varten käytämme erilaisia esitutkimuslaitteita. Meillä on käytössä uusimmat sovellukset silmiesi tutkimiseen. Tutkimustulokset selitetään sinulle perusteellisesti. Tiedät mitä teemme ja miksi, silmiesi ja näkösi parhaaksi.

Silmäsairauspaketit

Paketit soveltuvat potilaille, joilla on todettu silmäsairaus, joka vaatii hoitoa ja seurantaa. Ei ole sama, kuka ja missä silmäsi hoidetaan. Suosittelemme kokeneiden erikoislääkäriemme säännöllisiä tarkastuksia, joiden apuna käytämme uusimpia huippulaitteita. Näin varmistamme, että silmäsi ja näkösi ovat parhaassa mahdollisessa hoidossa. säännölliset tutkimukset paketiksi ohjelmoituna ovat sinulle terveytesi maksimoinnin lisäksi taloudellisesti hieman edullisempia.

Kontrollikäynnit

Silmäleikkausten jälkeen kontrollikäynnit kokeneen erikoislääkärin luona on paras tapa varmistaa hyvän leikkaustuloksen pysyvyys. Mahdolliset harvinaiset poikkeavat paranemiset havaitaan ajoissa ja varmistetaan etteivät ne aiheuta muutoksia näköösi. kontrollikäynnit ohjelmoidaan leikkaustyypin ja yksilöllisten ominaisuuksien perusteella. ideologiamme on suorittaa kontrollikäyntejä tarpeellinen määrä ilman ylimääräisiä käyntejä.

 

Ajokorttitarkastukset

Ajaminen vaatii silmiltäsi hyvän keskeisen näkökyvyn.


Sol Eyes:n silmätutkimukset perustuvat kokeneiden erikoislääkärien suorittamaan tutkimukseen.

Lue lisää silmätutkimuksista >

Ajanvarauslomake

Voit varata ajan täyttämällä ja lähettämällä alla olevan lomakkeen. Saat vastauksena ehdotuksia ajankohdasta, joista voit valita mieleisesi.

 

Nimi
Sähköpostiosoite
Puhelinnumero
Haluan varata ajan




Minulle sopii parhaiten



Muuta

Tilaa maksuton arvio
Varaa aika